17.3.2015
Otsikkokin jo saattaa vihjata, että tänään kirjoittajan paikat vaihtuvat tässä huushollissa, ainakin päiväksi! Varmasti saatte lukea enemmänkin Jamin ajatuksia ja kirjoituksia täältä Unkarista, joten eiköhän aloiteta sillä ihka ensimmäisellä raapustuksella! Tänään on siis tiistai, aurinko paistaa ja nyt meikä astuu taka-alalle mutustelemaan suklaapullia. Adjöö!
Aika hujahtaa nopeesti. Nyt jo kolmas viikko kohta ohi (maanantai ja muu loppuviikko on saman mittaset), eikä oikein ihmisnisäkkään pieni mieli mahda pysyä ajankulun perässä. Ehkä se kuitenkin tarkoittaa sitä, että tekeminen on mielekästä, kelit suosii, ruoka on halpaa ja kaikki on muutenkin ns. "valmiina" täällä. Puutkin puhkeaa lehteen jo. Pääsi Suomesta karkuun lumen sulamisia ja tän paremman vaiheen keväästä saa kokea kaks kertaa! Wuhuu!
Tänään siis pööpöilimme Tamaksen luokan kanssa 12-15 ajalla. Oli enkkua, jossa aiheena Suomi: jokaiselle jaettiin laput (aiheena esim alkoholinkäyttö suomessa, sauna, sauvakävely, hevimusiikki, suomalaisten ylpeys omasta kansalaisuudesta, suomalaisten jurous), jossa oli jokin asia Suomesta. Jokainen luki lappunsa muulle luokalle ja Saijan kanssa saatiin kertoa lopuksi, ovatko asiat niinkuin lapuissa luki. Toinen tunti oli jotain lakisettiä, aiheena ilmeisesti työläisten vapaapäivät, mitkä vp:n määrään vaikuttaa yms. Tamas tulkkasi meille kahdessa minuutissa sen mitä he kävivät tunnilla. Yksi asia mikä tuolla on kyseisen luokan kanssa iskenyt silmään, on se että kaikki käyttäytyvät kuin ihmisen kuuluu. Tunneilla ei näprätä puhelimia eikä mölistä turhia. Asioista ei valiteta. Ehkä se jotenkin liittyy siihen että "Käy koulus kunnolla. Jos et käy, se ei oo enää ilmaista", eli esim. heillä on viimeisen vuoden päätteeksi testi, jossa heidän täytyy valmistaa jokin testipäivänä päätetyistä ruoka-annoksista (annoksia kuitenkin harjoitellaan kuluvan vuoden aikana). Seuraavana päivänä he kattavat kyseisille ruoille pöydät, tarjoilevat ruoat, suosittelevat viinit yms. Jos testistä ei pääse läpi, uusinnasta joutuu maksamaan. Jos ei lykästä, joutuu maksumieheksi mikäli koulun haluaa käydä uudestaan.
Tänään siis pööpöilimme Tamaksen luokan kanssa 12-15 ajalla. Oli enkkua, jossa aiheena Suomi: jokaiselle jaettiin laput (aiheena esim alkoholinkäyttö suomessa, sauna, sauvakävely, hevimusiikki, suomalaisten ylpeys omasta kansalaisuudesta, suomalaisten jurous), jossa oli jokin asia Suomesta. Jokainen luki lappunsa muulle luokalle ja Saijan kanssa saatiin kertoa lopuksi, ovatko asiat niinkuin lapuissa luki. Toinen tunti oli jotain lakisettiä, aiheena ilmeisesti työläisten vapaapäivät, mitkä vp:n määrään vaikuttaa yms. Tamas tulkkasi meille kahdessa minuutissa sen mitä he kävivät tunnilla. Yksi asia mikä tuolla on kyseisen luokan kanssa iskenyt silmään, on se että kaikki käyttäytyvät kuin ihmisen kuuluu. Tunneilla ei näprätä puhelimia eikä mölistä turhia. Asioista ei valiteta. Ehkä se jotenkin liittyy siihen että "Käy koulus kunnolla. Jos et käy, se ei oo enää ilmaista", eli esim. heillä on viimeisen vuoden päätteeksi testi, jossa heidän täytyy valmistaa jokin testipäivänä päätetyistä ruoka-annoksista (annoksia kuitenkin harjoitellaan kuluvan vuoden aikana). Seuraavana päivänä he kattavat kyseisille ruoille pöydät, tarjoilevat ruoat, suosittelevat viinit yms. Jos testistä ei pääse läpi, uusinnasta joutuu maksamaan. Jos ei lykästä, joutuu maksumieheksi mikäli koulun haluaa käydä uudestaan.
Mutta niin! Tarjoilutunneilla tiirailimme luokan pieniä kokeita. Jokaiselle jaettiin lappu, jossa luki oli kolme ruokalajia. Pöytä piti kattaa sen mukaan, mitä lapuissa luki. Loppuun asti emme päässeet todistamaan koetta, sillä meidät raahattiin Saijan kanssa todistamaan isompaa koetta: Pääsimme asiakkaiksi isoon juhlahuoneeseen (Keski-Euroopan yksi isoimmista, ellei jopa isoin?), jossa oli kattettuna kolme pöytää "asiakkaille." Kahdessa pöydässä istui opettajia ja Saijan kanssa vallattiin kolmas. Istuimme pöytään johon oli katettu normaalit lautaset, keittolusikat, pääruokahaarukat- ja veitset, yleislasit sekä servetit kahdelle. Ei kauaakaan kun ruoat tarjoiltiin meille. Mää sain jotain jonninmoista kylmää hapankirsikka-alkukeittoa. Maistui vähän glögille. Saija sai lämpöistä keittoa, joka piti sisällään pastalevyjä, porkkanaa, palsteria sekä perunaa. Tykkäsin keitosta ja herätti kivasti ruokahalua. Lopetimme maistelun tyytyväisinä ja lautaset vietiin pois, tuoden hetken päästä uudet tilalle. Pääruoka: sokerihernehöystöä ja paistettu kananmuna. Pelkkää sokerihernettä ja paksu kastike ympärillä. Muna oli nätisti paistettu pieneksi kiekoksi ja keltuainen valui kivasti ulos kun rikkoi haarukalla rakennetta. Mausta ei erityisiä kommentteja, kaikki tietävät miltä sokeriherneet ja kananmunat maistuvat! Jäin kaipaamaan jotain suolaista omien annoksien tueksi, sillä makea alkukeitto, makea pääruoka oli aika tiukka paikka suolaa rakastavalle suomalaiselle. Sen päätteeksi ei halunnut kuvitella jälkiruokaa. Paitsi suolaa.. Ruoat eivät kuitenkaan silti olleet huonoja millään muotoa! Ja taas kerran lopetettuamme näpäkkä tarjoilijatyttö keräsi astiamme ja kiitimme häntä huonolla unkarinkielellä ja jatkoimme matkaa. Kävimme pyörähtämässä vielä juhlahuoneen sisäterassilla, jonka jälkeen päivä oli pulkassa. Kotimatkalla kävimme leipomossa (otan koko rakennuksen mukaan Suomeen, paras mesta ikinä), jossa meitä tervehti jo ehkä meidät tunnistava myyjä, ollaan vissiin ostettu jo sieltä enemmän sämpylöitä kun ketkään muut ikinä yhteensä mistään. Viikon leivät kahdelle saa alle kahdella eurolla. Joka päivä tuoretta tavaraa. Kyllä kiitos. Tämmöinen tiistai.
Suomesta tällä hetkellä kaipaan kieltä, vaikkei olekaan ongelma puhua, ajatella ja nukkua englanniksi. Suurin ongelma on se, ettei kukaan muu puhu kieltä, jota itse ymmärtäisi. Ainoastaan yhteyshenkilömme Szusza, sekä opiskelijatutorimme Tamas saavat suustaan ymmärrettäviä ääniä. Muiden seurassa ei ymmärrä mistään mitään, paitsi muutamia sanoja. Kaupoissa yms. kuitenkin kaikki kanssakäyminen ihmisten kanssa onnistuu viittomakielellä. Tästäkään huolimatta en ikävöi suuremmin omakotikullankallista, vaikka sinne palaaminen varmasti onkin helpotus neljän viikon päästä. Aika vaan rientää, huomenna olisi taas yksi työpäivä.
Työpaikalla aamu alkaa aina kahvilla ja "sisäänkirjautumisella." Kirjoitamme saapumisajan listaan ja ryystämme kahvit. Nimittäin kunnon kahvit, ei mitään mikkihiirisettiä. Priimuksella ois opittavaa täältä suunnasta.. köh.. Kaikenkaikkiaan ravintolan ilmapiiri on mitä mahtavin. Työkavereita tervehdittäessä miehet kättelee ja naiset vain päästävät suustaan äännähdyksen, koska, noh, silloinkun miehet kättelevät, ovat naiset vain tiellä. Sama setti toistuu, kun lähdetään töistä.
Kaikkein kovin jätkä ravintolassa on kauttaaltaan tatuoitu kokki, joka vetelee ympäri ravintolaa flanellihousut jalassa ja t-paita sekä nahkaliivi yllään. Paras kokki on keittiömestari Janós, joka tekee parhaan pörköltin. Nimensä lausutaan "Jani." Jani pitää huolen, että syömme, juomme, pidämme kahvitaukoa, ja ainakun valmistetaan jotain, mitä emme ole nähneet vielä, hän pyytää katselemaan/maistelemaan. Meistä pidetään kuppilassa hyvää huolta. Muutenkaan kellään ei ole siellä stressaavaa olla. Bongauslaitteen oksentaessa monta lappua ulos, keittiössä ei ala armoton panikointi, vaan tehokas työskentely. Jokainen tietää oman pisteensä ja tekee työnsä ripeästi, tehokkaasti omalla ammattitaidollaan laadusta tinkimättä. Keittiössä ei ole turhaa meteliä ja jokainen pystyy keskittymään omaan tekemiseensä. Keittiö toimii sulavasti ihan kokoajan ja sitä on todella ilo katsella. Keittiö keskittyy enemmän "grouvia, vähän sinnepäin" -tyyliin, eikä missikisoja annoksilla voiteta. Ulkonäkö on hyvä, muttei huippu. Makuun keskitytään enemmän ja kaiken pitää maistua, niinku oikeesti maistua. Ja kaikki maistuu.
Liian pitkä, en lukenut; täällä on aika jees. Aika kuluu, aurinko paistaa ja kaikilla on kivaa. Myös meillä!
- Jami
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti