Pyöräretki Mártélyyn

Eilen kävimme pienellä kauppareissulla viikonloppua ajatellen ja sieltä tärkeimpinä hankintoina lähti mukaan muutama herrrkullinen suklaalevy (varokaa vaan, näitä nimittäin raahaamme Suomeen saakka). En ole ennen pahemmin Milkaa mässäillyt siksi koska, noh Fazer. Ja jos nyt päsäytän, niin en ole mikään mahdoton suklaan mussuttaja. Tykkään enemmän kirpeistä karkeista, kuin tahmeasta suklaasta, mutta nyt siihenkin tuli muutos! Milkan suklaat on niin ohuita, vaikka väliin oltaisiinkin tungettu täytettä. Yksi noista levyistä, Milkan suklaista sisälsi jotain ihmeen alppimaitoa (öö) ja vetäisin koko levyn melkeen samantien, koska maku oli melkein sama kuin Kinder- suklaassa ja meikä on ihan hörhönä moiseen. Oi nom!
Ovikellomme soi eräässä vaiheessa kesken omien piirtämissessioiden sekä Jamin pelailujen myöhemmin samaisena päivänä. Hipsin tukka pystyssä ovelle ja siellähän se meidän ihana landlady seisoi hymy korvissa ja lettulautanen ojennettuna. Ei siinä auttanut kun kiittää huonolla unkarilla ja revetä samaan aikaan ilosta ja kiitollisuudesta. Maistoimme heti muutamat lätyt ja en ole kyllä vähään aikaan syönyt niin herkullisia yksilöitä. Rullattujen pötköjen sisällä oli mitä luultavimmin ruusunmarjahilloa (samaa jota landlady antoi meille suuren purnukan). Oli ihan hirmuisen herkullista. Vielä on pari plättyä jätetty tälle päivälle, eiköhän me kohta ne vetäistä, heh.

 

Tänään lähdimme tosiaan hetken mielijohteesta Tamásin kanssa pienelle pyöräretkelle naapurikylään. Haimme erään Bagolyvárissa työskentelevän naisen pyörän lainaan, jonka jälkeen nappasimme kaksi muuta pyörää ihan Tamásin pihalta (ei siis varastettu hah, ihan hänen omaisuuttaan olivat :D). Meikäläinen sai porukan komeimman pyörän, nimittäin vaaleanpunaisen, korillisen ja vaihteettoman naistenpyörän - ei mulla mitään sen mallisia pyöriä vastaan ole, mutta kun itseltä löytyy tummansininen maastopyörä kaikkine jousituksineen, tuntui tämä kaksipyörä aika lälläriltä vehkeeltä. Kaiken kukkuraksi satula oli ehkä kaikkein epämukavin istua - ikinä. Leveä taaksepäin nouseva "mukavasti" pehmustettu malli oli ihan liian leveä takamukselleni ja istuintyyny oli kaikkea muuta kuin sanan "tyyny" - taakse taottu. Tiiliskivi sanon minä. Lisäksi satula oli hieman liian alhaalla ja koivet pääsivät välillä väsymään poljettaessa.

Mutta ne pyörätiet! Ai caramba, jos Suomessakin olisi näin tasaista maata, niin polkisin varmaan Saarijärvelle asti kesäisin (pfft niin varmaan)! Poljimme puolet matkasta aavojen peltojen reunustoja, jotka olivat alkaneet jo kesäisesti vihertämään. Puut kaartuivat kauniisti pyörätien ylle ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vastatuuli heitteli naamaamme ötököitä tuon tuosta ja piti yrittää tosissaan pitää se oma suu kiinni, etteivät leppäpirkot ja herra kärpäset jäisi hampaankoloja koristamaan. Matkaa oli poljettavana noin 10 kilometriä suuntaansa ja menomatka tuntui todella pitkältä, kun maisemat olivat outoja, kankkua kivisti sekä silmiä kuivasi, kiitos tuulen. Perille kuitenkin päästiin taistelujen kautta. Oli kiva nähdä, miten ihmiset tekivät ulkona pihatöitä, kanat kuoputtelivat suurilla pihamailla onnessaan sekä miten kauniisti talojen pihoja oltiin laitettu. Melkein joka paikassa oli kukkaistutuksia tai siistejä kasvimaita. Täällä ihmiset tykkäävät kasvattaa kaiken omalla pihallaan, mikä on minusta hienoa. Niin minä itsekin haluaisin joskus tehdä :)

 

Kalastajakylään päästyämme aurinko lipui hiljaa itsekseen pilvien taakse, joita oli yhtäkkiä taivaan täydeltä yläpuolellamme. Ilma viileni ikävästi ja kaikki muuttui harmaaksi. Kävimme kävelemässä pienellä metsälenkillä, jonka varrella oli pieniä kuntopisteitä esimerkiksi leuanvetoon, seinäkiipeilyyn sekä muuhun apinointiin. Metsä oli vielä hieman kolkonnäköinen, sillä kasvit ja puut eivät olleet vielä ehtineet vehreytyä, joten maisemat olivat vähän kalseita.

Kävelimme pitkän rannan päästä päähän ja siinä meikäläiselle ehtikin tulla jo vähän nälkä. Matkaan olimme lähteneet kahden aikaan ja kello löi jo neljää kun mahani ilmoitti tyytymättömyydestään. Etsiessämme ruokapaikkaa tapasimme yllättäen landladymme ja hänen tyttärensä sekä hänen miehensä ja heidän poikansa. Hän ihmetteli kovasti liikkeelle lähtöämme, sillä yleensä olemme aina kotosalla xD No näinhän se tuppaa olemaan, sillon kun on vapaata niin ei silloin harvemmin jaksa oikein mitään ihmeellisiä suorituksia tehdäkään. Tamás kiitti meidän puolestamme herkullisista letuista ja sitten jatkoimmekin jo matkaame.

Löysimme tiemme pieneen ravintolan/pubin tapaiseen rakennukseen ja tilasin itselleni pienen Cesar- salaatin sekä ranskalaisia. Salaatin teossa meni yllättävän kauan, jos miettii, että kaikki komponentit on misattu etukäteen (tai sitten ei). Enkä nähnyt kenenkään muun asiakkaan ottavan ruokatilauksia. Noh, loppujenlopuksi (lämmin)salaattini, ranskalaiseni sekä Tamáksen keitto saapuivat ja nälkä oli karjuvan kova. Jami napsi sivussa pommes fritejä kun minä yitin etsiä salaatistani ei-suolaisia komponentteja. Täällä salaatit yleensä joko pikkelöidään tai marinoidaan jotenkin. Tämä kyseinen salaatti oltiin marinoitu erilaisilla yrteillä sekä roimalla suolalla. Fetajuusto, oliivit, raa'at punasipulit sekä ylisuolaiset kanaviipaleet eivät helpottaneet asiaa. Onneksi ranskalaiset sain maustaa itse ja ne olivat aika täydellisiä. Tankkauksen jälkeen päätimme lähteä polkemaan takaisin kotiin päin ja kotimatka menikin paljon nopeammin, sillä meillä oli matkassamme myötätuuli. Ja kun reitin tiesi jotenkuten ulkoa, osasi katsoa, että missä kohtaa oltiinkaan menossa.

Nyt olemme kotona väsyneinä, mutta onnellisina ja kohta otamme hieman iltapalaa. Tänään ei tarvitse unta odotella! Huomenna käymme ruokakaupassa, postissa sekä Tamásin kanssa kahvilassa. Siitä lisää sitten huomenna! :)