4.4.2015
Tänään käytiin siis kaupunkiin saapuneessa sirkuksessa katselemassa, miten täällä sirkus oikein hoidetaan maan tapaan. Jonkinlainen mielikuva minulla tästä koko hommasta oli jo etukäteen - ja siihen mielikuvaan ei liittynyt positiivisia ajatuksia kissapetojen tai muiden eksoottisten eläinten pitämisestä vankeudessa ja viihdekäytössä (eläintarhat on asia erikseen). Mulle tuli niin paha mieli jo paria päivää ennen esitystä, kun näimme tiikerit sekä leijonat kalseissa häkeissään, ravaamassa ees taas, todella stressaantuneen näköisinä. Ei ne vaan kuulu sinne, ihmiset ei tajua sitä.
Käytiin syömässä pizzat ennen sirkusta, sillä kämpällä ei pahemmin ollut ruokatarpeita taottavaksi. Onneksi täällä saa hyvää safkaa halvalla, jos osaa etsiä oikean paikan missä ruokailla.
Pääsyliput maksoivat 3000 florinttia per naama, eli noin parikymppiä Jamilta ja minulta yhteensä. Suuren punaisen sirkusteltan edessä oli makeisvaunu, missä myytiin nimensäkin mukaisesti sokerihumalaan johdattavia syötäviä herkkuja - ylihinnoteltuina tietenkin. Hämärään telttaan astuessamme vastaan hyökkäsi jumalaton lämpö ja tunkkainen ilma. Etsimme paikkamme oviaukosta vasemmalta, pienen matkan päästä todella mukavien puupenkkien rivistöstä. Itse esiintymislava oli yllätyksekseni paljon pienempi kuin olin kuvitellut, eikä teltta muutenkaan näyttänyt kummoisemmalta sisältä katsottuna. Lapsiperheitä valui ovesta sisään kuin laavaa purkautueesta tulivuoresta. Monet olivat ostaneet paikat aivan lavan edestä, VIP tai A - paikoilta ja voin sanoa, että siinä ei kyllä 5 henkinen perhe ihan halvalla päässyt. Eteemme ei onneksi tullut ketään istumaan, joten sain kerrankin operoida kameran kanssa kaikessa rauhassa. Vaihtelevassa valaistuksessa ja samaan aikaan pimeässä kuvaaminen olikin aika haastavaa.
Käytiin syömässä pizzat ennen sirkusta, sillä kämpällä ei pahemmin ollut ruokatarpeita taottavaksi. Onneksi täällä saa hyvää safkaa halvalla, jos osaa etsiä oikean paikan missä ruokailla.
Pääsyliput maksoivat 3000 florinttia per naama, eli noin parikymppiä Jamilta ja minulta yhteensä. Suuren punaisen sirkusteltan edessä oli makeisvaunu, missä myytiin nimensäkin mukaisesti sokerihumalaan johdattavia syötäviä herkkuja - ylihinnoteltuina tietenkin. Hämärään telttaan astuessamme vastaan hyökkäsi jumalaton lämpö ja tunkkainen ilma. Etsimme paikkamme oviaukosta vasemmalta, pienen matkan päästä todella mukavien puupenkkien rivistöstä. Itse esiintymislava oli yllätyksekseni paljon pienempi kuin olin kuvitellut, eikä teltta muutenkaan näyttänyt kummoisemmalta sisältä katsottuna. Lapsiperheitä valui ovesta sisään kuin laavaa purkautueesta tulivuoresta. Monet olivat ostaneet paikat aivan lavan edestä, VIP tai A - paikoilta ja voin sanoa, että siinä ei kyllä 5 henkinen perhe ihan halvalla päässyt. Eteemme ei onneksi tullut ketään istumaan, joten sain kerrankin operoida kameran kanssa kaikessa rauhassa. Vaihtelevassa valaistuksessa ja samaan aikaan pimeässä kuvaaminen olikin aika haastavaa.
Näimme ensimmäisellä puoliajalla paljon akrobatiaa, jöngloorausta sekä muuta taiteilua. Joidenkin esitysten koreografia liittyi Disneyn elokuviin, kuten Kaunotar & Hirviö, Notredamen Kellonsoittaja, Pirates Of The Caribbean tai Ariel. Esitykset olivat semmoista vahvaa keskitasoa ja siitä alaspäin. Mitään älyttömiä VAU- elämyksiä ei oikein missään vaiheessa tullut eivätkä jönglooraritkaan kyenneet kaikkia palloja tai keiloja samaan aikaan heittelemään. Ei siis sillä, etteikö virheitä saisi tulla, mutta jotenkin se alensi odotuksia loppuesityksistä.
Seuraavaksi avustajat kävivät rullaamassa muovisen maton lavan purujen päältä ja sisään alkoi virrata eläintä jos jonkinmoista, tiuhaan tahtiin toistensa perään. Oli hanhia, ankkoja, joutsenia, pelikaania, vyötiäisiä, frettejä, piikkisikaa, seepraa, dromedaaneja, laamoja, papukaijaa ja poneja. Minulle olisivat kelvanneet temppuja tekevät kissat, koirat, ponit, lehmät ja hevosetkin. Miksi täytyy raahata eksoottisia eläimiä vain muutaman hassun sekunnin esiintymisen takia sirkuksiin pyörimään?
Eräässä tempussa dromedaanikaksikko laitettiin polvilleen maahan niin, että eläimien päät olivat lavan reunustavien palikoiden yläpuolella. Sitten sirkustaiteilijat yllyttivät mustan ponin sekä seepran hyppäämään niiden kaulojen yli. Sehän tietenkin epäonnistui kun toinen kyttyräisistä päätti nousta kesken kaiken ylös ponia säpsähdettyään. Sitten kaikki juoksivatkin jo ulos verhojen taa. Oliko vaivan väärti? Ei ainakaan minun mielestäni.
Seuraavaksi avustajat kävivät rullaamassa muovisen maton lavan purujen päältä ja sisään alkoi virrata eläintä jos jonkinmoista, tiuhaan tahtiin toistensa perään. Oli hanhia, ankkoja, joutsenia, pelikaania, vyötiäisiä, frettejä, piikkisikaa, seepraa, dromedaaneja, laamoja, papukaijaa ja poneja. Minulle olisivat kelvanneet temppuja tekevät kissat, koirat, ponit, lehmät ja hevosetkin. Miksi täytyy raahata eksoottisia eläimiä vain muutaman hassun sekunnin esiintymisen takia sirkuksiin pyörimään?
Eräässä tempussa dromedaanikaksikko laitettiin polvilleen maahan niin, että eläimien päät olivat lavan reunustavien palikoiden yläpuolella. Sitten sirkustaiteilijat yllyttivät mustan ponin sekä seepran hyppäämään niiden kaulojen yli. Sehän tietenkin epäonnistui kun toinen kyttyräisistä päätti nousta kesken kaiken ylös ponia säpsähdettyään. Sitten kaikki juoksivatkin jo ulos verhojen taa. Oliko vaivan väärti? Ei ainakaan minun mielestäni.
Puoliaika oli suoraansanottuna yhtä helvettiä. Ihmiset ramppasivat ulkona hakemassa lisää ylihinnoiteltua mässyä, lapset kirkuivat ja kinusivat, vanhemmat veivät mukisematta minne haluttiin. Ihmiset saivat mennä katsomaan lavan taakse eläimiä 500 florintin maksusta henkilöä kohden. Lavalle tuotiin valkoinen poni sekä pienen pieni aasi lapsia kuskaamaan. En tiedä paljonko se maksoi, mutta halpaa se ei ainakaan oletettavasti ollut. Ja niitä penskoja meinaan riitti. Joka tuutista niitä nostettiin kerta toisensa perään kaviokkaiden selkään ja voin sanoa, että valkoisella ponilla alkoi kymmenennen muksun jälkeen hermo kiristymään. Kyllä mullakin alkaisi keittämään, jos joutuisin kävelemään ympyrää monen monta kertaa kiemurtelevat kakrut selässä, kaiken hälinän keskellä.
Lisäksi saimme riesaksamme yhden kaksikon, joka yritti tienata vähän lisätienestiä sirkukselle. He tepastelivat luoksemme jonkinlaisen näätäeläimen kanssa, tarjosivat sitä rapsuteltavaksi ja lopuksi tunkivat sen minulle syliin. Seuraavaksi meistä otettiinkin jo kuvia ja yhden kuvan hinnaksi paljastui 2000 florinttia. 2000 florinttia, yhdestä kuvasta (jotta hahmottaisitte paremmin, niin meillä menee normaalisti täällä ruokatarpeisiin 2000-5000 florinttia, köhköh). Todellakin kieltäydyimme ja jäimme kauhistelemaan, miten paljon ihmiset tästä huvista halutessaan maksoivat. Toivottavasti kuvaaja poisti kuvat surkeasta digikamerastaan. En olisi edes suostunutkaan maksamaan niin huonosta kuvasta, pfft. Mullahan oli saamari oma järkkäri siinä vieressä, olisin voinut ottaa itse ilmaiseksi kuvan. Huokaus.
Tauon jälkeen tuli se kauan pelätty (ja toisten kannalta se odotetuin) hetki. Lavan ympärille kyhätyt metalliset, korkeat aidat viestittivät haastavammista esiintyjistä. Monen metallihäkkyrän ja kolinan jälkeen esitykset jatkuivat ja pian sisälle ravasikin saamarin iso, valkoinen leijona, jolla oli harjasta enemmän kuin kolmella hevosella. Se karjahteli korealla äänellään, kihnitti itseään metallisiin telineisiin, pisti moate ja pikkuisen ruikkasi merkkauksiaan sinne tänne. Käsittelijät yrittivät suostutella urosleijonaa yhteistyöhön, mutta kattipa otti ja lähti samantien. Käveli verkkoputkea pitkin takaisin ulos sen enempää juttelematta. Siinäpä sirkusihmiset hetken hymyilivät vaivaantuneina ja alkoivat operoimaan naarasleijonien sekä tiikereiden tuontia sisälle. Ei noita niin vaan pakotetakaan tekemään asioita.
Pian kissapetokuusikko valui pelokkaan näköisinä verkkoputkea pitkin sisätiloihin ja alkoivat heti säntäillä ympäriinsä, etsien jotain pakopaikkaa. Käsittelijät huusivat eläimille kovaan ääneen, heiluttelivat raippojaan, piiskojaan ja tökkivät kissoja kepeillään. Vastaukseksi he saivat hampaiden väläyttelyä sekä kynnellisiä tassunhuitaisuja. Silti pedot hyppivät paikasta toiseen ripeästi ja mukisematta, hieman pelokkaina, raippojen ja piiskojen halkoessa ilmaa. Ei sitä oikeastaan ollut kovin kiva katsella.
Lisäksi saimme riesaksamme yhden kaksikon, joka yritti tienata vähän lisätienestiä sirkukselle. He tepastelivat luoksemme jonkinlaisen näätäeläimen kanssa, tarjosivat sitä rapsuteltavaksi ja lopuksi tunkivat sen minulle syliin. Seuraavaksi meistä otettiinkin jo kuvia ja yhden kuvan hinnaksi paljastui 2000 florinttia. 2000 florinttia, yhdestä kuvasta (jotta hahmottaisitte paremmin, niin meillä menee normaalisti täällä ruokatarpeisiin 2000-5000 florinttia, köhköh). Todellakin kieltäydyimme ja jäimme kauhistelemaan, miten paljon ihmiset tästä huvista halutessaan maksoivat. Toivottavasti kuvaaja poisti kuvat surkeasta digikamerastaan. En olisi edes suostunutkaan maksamaan niin huonosta kuvasta, pfft. Mullahan oli saamari oma järkkäri siinä vieressä, olisin voinut ottaa itse ilmaiseksi kuvan. Huokaus.
Tauon jälkeen tuli se kauan pelätty (ja toisten kannalta se odotetuin) hetki. Lavan ympärille kyhätyt metalliset, korkeat aidat viestittivät haastavammista esiintyjistä. Monen metallihäkkyrän ja kolinan jälkeen esitykset jatkuivat ja pian sisälle ravasikin saamarin iso, valkoinen leijona, jolla oli harjasta enemmän kuin kolmella hevosella. Se karjahteli korealla äänellään, kihnitti itseään metallisiin telineisiin, pisti moate ja pikkuisen ruikkasi merkkauksiaan sinne tänne. Käsittelijät yrittivät suostutella urosleijonaa yhteistyöhön, mutta kattipa otti ja lähti samantien. Käveli verkkoputkea pitkin takaisin ulos sen enempää juttelematta. Siinäpä sirkusihmiset hetken hymyilivät vaivaantuneina ja alkoivat operoimaan naarasleijonien sekä tiikereiden tuontia sisälle. Ei noita niin vaan pakotetakaan tekemään asioita.
Pian kissapetokuusikko valui pelokkaan näköisinä verkkoputkea pitkin sisätiloihin ja alkoivat heti säntäillä ympäriinsä, etsien jotain pakopaikkaa. Käsittelijät huusivat eläimille kovaan ääneen, heiluttelivat raippojaan, piiskojaan ja tökkivät kissoja kepeillään. Vastaukseksi he saivat hampaiden väläyttelyä sekä kynnellisiä tassunhuitaisuja. Silti pedot hyppivät paikasta toiseen ripeästi ja mukisematta, hieman pelokkaina, raippojen ja piiskojen halkoessa ilmaa. Ei sitä oikeastaan ollut kovin kiva katsella.
Näyttääkö tää nyt sitten kivalta? 
Tällä mustalla ponilla oli jonkin ihme varustus, jonka takia se ei
saanut suoristettua päätään ollenkaan. Ei se kovin mukavalta ainakaan
näyttänyt, jos multa kysytään.
Loput esityksistä oli pelkkää akrobatiaa ja ihmisten järkkäämiä esityksiä. Peppu alkoi jo pikkuhiljaa puutumaan, jano uljesi mielen perällä ja silmiä särki. Koko sirkuksen ajan musiikit olivat aivan liian kovallaan ja audiot vaihtuivat todella tönkösti, manuaalisesti. Loppujenlopuksi mulla oli ihan semmoinen fiilis, että ihan sama, vaikkei oltaisi tultu katsomaan koko esitystä. Jäi vaan paha mieli, kun oli tuettu vähän ehkä, noh, huonompaa sirkusmallia. Tulipahan tämäkin nyt sitten koettua. Eikä ikinä enää.
10 päivää kotiinlähtöön. Vähän jo alkaa olemaan koti-ikävä, varsinkin kun tietää, että kohta oikeasti pääsee kotiin ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti