Nyt ollaan moalla! PART 1

 

Yöllä oli hankala saada nukuttua, kun tämän päivän mietteet ja ajatukset myllersivät päässä ees taas ja takaperin, minne sattuu. Miten ratsastus järjestettäisiin? Ketkä siellä oikein ratsastavat? Pysyykö sää hyvänä? Pysynkö minä kyydissä? Heräsin roimasti ennen herätystä ja täpinöissäni nousin keittämään munia ja laittamaan muuta aamupalaa pöytään valmiiksi. Jami laahusti unisena paikasta A paikkaan B kuin hidastetussa filmissä, reppana. Viimein saimme aamupalat kootuksi & kouraamme, katsottua pikkuisen Frendejä ja meikä kerkesi kihartamaan jopa pikkuisen hiuksiakin - koska tikkusuorat ja latteat hiukset on niin ihanat, huoh. Aamu oli säänsä puolesta melko aurinkoinen, mutta tuulinen. Viima ajoi pilviä laumoittain auringon tielle ja harmaa sää valloittaisi yläilmat luultavasti iltapäivän puolella. Mietin ikuisuuden, miten saisin kaiken tuiverruksen keskellä pukeuduttua järkevästi ja vaikka kuinka kauan painiskelin asian kanssa ja kerrospukeuduin, ei se loppujenlopuksi auttanut yhtään. Ovesta ulos astuttuamme ja kadulle päästyämme ensimmäinen puuska oli läpäissyt hupparini, villapaitani sekä pitkähihaiseni. Huivi kaulassa tuntui pelkältä koristeelta ja farkut - en edes viitsi aloittaa. Yksinkertaisesti: mulle tuli kylmä, ja koko päivä oli vielä edessä.

Kävelimme Fekete Sasin eteen tapaamaan Tamásia sekä odottelemaan kyytiä hänen luokkalaiseltaan, jonka luokse olimme pääasiallisesti matkalla. Pian harmaa mitsu kurvasi paikalle ja me hilauduimme heinien ja kurajälkien peittämälle takapenkille. Noukimme kyytiin myös erään toisen luokkalaisen, ennenkuin lähdimme ajelemaan kaupungin rajamaille, keskelle maaseutua.  Automatka oli pomppuisa ja täynnä ylinopeutta, köh köh. Kuskillamme oli raskas kaasujalka kun pääsimme syrjäteille. Siinä jäi oman äitin mutkaisten hiekkateiden Kankkus- ajelut niukasti kakksosijalle! Tiet olivat karmeassa kunnossa ja monttuja, pomppuja ja muita epätasaisuuksia ilmeni enemmän kuin Suomalaisilla mökkiteillä. Suoraa asfalttia oli kilometri toisensa perään varmaan kymmenen tai enemmän. Käännöksiä tuli tuon tuosta ja tiet senkun kapenivat. Maisemat olivat kauniita. Tasaista ruohoniittyä silmänkantamattomiin, lehmiä laiduntamassa Euroopan kokoisilla laitumilla, maalaistaloja ja vähän lisää vihreää aroa. Haukkoja, kurkia ja fasaaneja siellä täällä.

Saavuimme ajallamme maatilan pihalle, jonka poikki juoksenteli kana, toinen, kukko ja lisää kanoja. Iloinen kaakatus sekä - ei niin nuotissa oleva - kiekuna alkoi välittömästi autosta astuttaessa. Siivekkäitä oli joka paikassa; valkoisia, kirjavia, mustia, hopeita - varmaan 100 kanaa levittäytyneenä eri päihin tonttia. Kintuissa juoksenteli pian monen monta erilaista koiraa ja kissojakin näkyi tuon tuosta hiiviskelemässä paikasta toiseen. Vaaleanruskeakirjavat lypsylehmän pällistelivät meitä aitauksestaan ja pikkumullit juoksentelivat pihamaalla. Hevoset keskustelivat karsinoistaan ja siat röhkivät jossain lähistöllä. Olimme virallisesti maalla ja tunne oli erittäin kotoisa.

 

Kuskimme vei meidät sivurakennukseen, jossa meille tarjottiin  persikka-palinkaa (itse kieltäydyin kohteliaasti, ei ole minun juttuni tuo väkevä alkoholi), rapeita (ja älysuolaisia) sianihrakuutioita, itsetehtyä mausteista salamia sekä pikku suolakeksejä. Mussuttelun jälkeen lähdimme (minä ainakin hytisten) kierrokselle maatilalla. Ensimmäisenä kävimme tapaamassa tallin (ainoaa?) oria, joka vietti aikaansa suuressa karsinassa tallirakennuksen päädyssä. Valkea hevonen oli aivan suunnattoman kokoinen ja todella kaunis. Tarjosimme sille muutaman porkkanan ja turvan silityksen. Seuraavaksi kurkistimme pieneen tallikäytävään, jossa meitä tervehti neljä muuta hevosta. Kolme valkoista sekä yksi musta. Jami ihastui kovast hevosten pehmeisiin turpiin ja näppärästi porkkanoita hamuileviin huuliin. Kyllä, kyllä vain, hevoset ovat ihania.

Seuraavaksi lähdimme katselemaan koirien saattelemana lehmälaumaa, joka makoili vaihtelevassa auringonpaisteessa, paksuilla pahnuilla tyytyväisinä märehtien. Eri-ikäiset vasikat juoksentelivat ralliautojen tapaan ympäriinsä heinänkorret lentäen. Viereisessä aitauksessa seisoskeli uhkeannäköisiä sonneja, joita ei ihan tehnyt mieli lähteä silittelemään. Lehmiä vietiin yksitellen portilla suljettavaan lypsyhuoneeseen, jonne ne jolkottelivat tottuneesti, vakioasiakkaiden tapaan. Tasainen möö'intä säesti matkaamme sikojen aitauksen vierelle. Uteliaat, vaaleanpunaiset röhisijät eivät aivan uskaltautuneet tulla rapsutettaviksi, mutta tiirailivat meitä kuitenkin silmät tuikkien. 

 

Seuraavaksi menimme hetkeksi takaisin sivurakennukseen maistamaan sianihralla voideltuja leipiä, joiden päällä oli punasipulirenkaita. Maku oli mielestämme oikein hyvä, mutta siinäpä vasta kovan rasvan pommi, etten sanoisi :D Pian tilan isäntä saapui huoneeseen ja hän kehotti meitä liittymään seuraansa. Nyt oli vuorossa hevoslauman noutaminen takalaitumilta. Mukaan autoon änki pieni musta pötkyläkoira ja lammaskoiran tapainen kaveri alkoi haukkumaan kovasti ulkopuolella, kun isäntä käänsi virtalukkoa ja neliveto murahti käyntiin. Alkoi monttuinen ja hidas ajo kohti niittyjen taaimpia laitumia. Aurinko oli jo piiloutunut pilvien taa ja tuuli yltynyt ikäväksi. Perillä meitä odotteli iso lauma hevosia, päät pystyssä ja korvat höröllä. Koirat juoksivat aitaukseen haukkuen ja pyörittelivät hevosia liikkeelle. Me siirryimme pienen kukkulan päälle odottelemaan ryntäystä. Portin avaamisen jälkeen isäntä ajoi auton sisään ja pian hevoskatras alkoikin valua vapauteen villisti pukitellen ja revitellen. Ei mennyt kauaa kun koko konkkaronkka oli katoamassa horisonttiin koirat kintereillään. Hyppäsimme takaisin auton kyytiin ja aloitimme ajamisen takaisin hevosten jättämän pölypilven lävitse.

Matkalla pysähdyimme täyttämään suuren vesikaukalon, jonka jälkeen ajoimme takaisin maatilan pihapiiriin. Näimme ajomatkan varrella pieniä, 3 viikkoa vanhoja possuja, joita suuri emakko suojeli samalla, kun yritti punnita, tulisiko tarkastelemaan meitä lähempää vaiko ei. Pian paikalle ryntäsi perheen pää, suuri karvainen, pelkkää niskaa ollut karju, joka ajoi pienet pinkit porsaat piiloon pahnojen alle. Emakko ihmetteli uron toimia ja tuntui sanovan tälle, että mitäs sinä nyt siihen suotta ryntäsit, homma hoidossa, meneppä takaisin tonkimaan niitä matojasi.

Kirjoittelen huomenna postauksen toisen osan, sillä kuvia on niin kamalan paljon. Huomenna on myös jälleen työpäivä! Saa nähdä onko kiirettä (ja ei tartte arvata kahta kertaa, koska pääsiäinen) !