Huh hulinaa!

27.3.2015

Perjantai on ehdottomasti Bagolyvárissa viikon yksi kiirreellisimmistä päivistä. Tänään oli aamulla kuitenkin (ja tietenkin) rauhallista ja kahvikupposten äärellä oli kiva taas aloitella päivää ja edes yrittää herätä. Rutiininomaisesti aamun tankkauksen jälkeen pistimme työpisteet kuntoon, haimme kylmiöstä ämpärillisen vihanneksia ja aloitimme rauhallisella tahdilla pilkkomisen, niitä näitä jutellen. Yksi päivän puheenaiheista oli Saksassa tapahtunut lento-onnettomuus. Se pisti kyllä pakostikin hiljaiseksi ja ajattelemaan, miten henkensä voi helposti menettää yhden ihmisen päätöksestä. Mitenköhän tuommoisetkin saisi ehkäistyä?

Päivä eteni verkkaisesti, sillä tekemistä oli runsaasti. Viikonloppu oli jälleen ovella ja kaikkea piti misailla lisää, jotta kokeille riittäisi edes seuraavalle päivälle pannulle heitettävää tavaraa. Leikkuulaudalle eksyi myös uusi tuttavuus vihanneshyllyltä: omenapaprika. Pieni, tomaatinmuotoinen, keltainen pallura. Tamás kehotti meitä suorilta jaloilta maistamaan ja työtä tehtiin käskettyä. Herra T unohti kuitenkin mainita, että kyseinen vihannes oli tulinen (Jamin mielestä älyttömän hyvää, minulla satsi ei makunystyröitä kyllä miellyttänyt) ja siihen loppuikin minun makuelämykseni. Melkein heti kellojen iskettyä iltapäivän puolelle alkoi keittiön tahti nopeutua roimalla otteella, kun kilometrin mittaiset bongit möyrivät lällätellen koneistaan toinen toisensa perään. Mutta siitähän näppärät kokkimme innostuivat ja saimme nähdä erittäin sutjakasta toimintaa, pannujen pyörittelyä, kommunikointia sekä liikehdintää. Kukaan ei ärähtänyt, panikoinut tai epäröinyt. Kaikki vaan luisti. Oli se upeaa katsoa vierestä ja auttaa pienissä asioissa, kuten alkusalaattien teossa, tartar- kastikkeen annostelussa tai muuten vain esivalmistelussa. Ja kaiken kiireen keskellä kokit ehtivät neuvomaan ja Jamikin pääsi pyörittelemään pannuja Atilan seuraksi keittiön lämpöiselle puolelle.Tykkäsi kovasti !

Kiireen keskellä misausnurkkaamme kannettiin suuri valkoinen laatikko, joka sisälsi repaleisia, vaaleita levyjä. Ei siinä kauaa tarvinnut arvailla, mistä oli kyse, sillä haju paljasti tuotteen nimen aika nopsaan...

 

Kyseessähän oli siis naudan mahalaukkua. Sitä samaa lihaa, mitä olimme ensimmäisen työpäivänä nauttineet pörköltin muodossa. Pakko sanoa, että ulkonäkö ei ollut kovin houkutteleva, eikä lievä lannanhaju nostattanut kovinkaan hanakasti ruokahalua. Lihat laitettiin suureen kattilaan kiehumaan kokonaisten sipulien, laakerinlehtien sekä mustapippurien kanssa. Eipä aikaakaan, kun oma työnurkkamme tuoksui pian navetalta.

Eräs harvinaisen suuri tilaus ja sen tuoma älytön lihan määrä kiinnitti huomiomme kesken työskentelyn. En muista millään annoksen nimeä, mutta huh, se voisi olla vaikka Meganälkämättö XXL. Puiselle lautaselle ladottiin montaa erilaista lihaa kuten; kanaa, possua, nautaa, kalkkunaa ja muita kylkiäisiä, kuten täytettyjä sieniä, salaattia, savujuustoa, perunaa, leivitettyä kesäkurpistaa sekä kukkakaalta, riisiä ja varmaan montaa muuta komponenttia.. huhhuh. Onneksi tuo kyseinen annoskoko oli tarkoitettu hieman suuremmalle porukalle. Yritäppäs itseksesi tai edes kaverin kanssa vetäistä tuommoinen napaan! Jami on tuossa jeesimässä, jotta saisitte hahmotettua tuon annoksen oikean koon ja ruoan määrän. Huhhuh sanon minä!

Päivän loppupuolella seurasimme myös vierestä, kun kokki Viktor teetätti Tamásin kanssa suuren kulhollisen jonninmoista maukasta täytettä, jonka jälkeen hän täytti sillä kaksi pulleaa hanhea. Hän ehdottomasti suositteli tätä tapaa toteutettavaksi, seuraavan kerran kun meinaamme tehdä täytettyä kanaa. Ei ollut mikään pieni lintu tuo hanhi, hyvä kun nuo kaksi mahtuivat sovussa samalle pellille!

Nyt on taas viikonloppu vapaa ja katsellaan jos huomenna lähdettäisiin Tamásin kanssa pienelle pyörälenkille erääseen kalastuskylään! :)