Viimeinen päivä. Nyt on jo ilta. Laukut on viittä vaille pakattuna lattialla, kannet avonaisina ja ihan tiptop järjestyksessä. Viimeiset pyykit on ripustettu kuivumaan ja paikkoja siistitty. Matkavaatteetkin on jo viikattu odottamaan lipaston päälle aamua varten. Nyt se lähtö on lähellä. Tänä yönä ei välttämättä nukuta!
Aamulla herätessä olo oli jotenkin todella pöllästynyt. Kummallinen ja vieras. Kyllähän sen tiesi mistä mokoma johtui, mutta silti se tuntui todella oudolta ja jotenkin ei-kaivatulta. Haikea olo jatkoi kaivertamistaan. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään, eikä enää alettu keittämään kananmunia. Leivän päälle ekysi puolikas lauantaimakkara, paprikaa ja muutama hassu kurkkuviipale. Omenoitakaan ei enää ollut. Tuoremehupurkki liplatti loppumisen merkkiään ja lasiin kaadettiin sen sekaan vettä sekä jääpaloja. Mautonta mehua, mums.
Aurinko paistoi ulkona ja traktorin ryömivät rymisten ikkunan ohitse. Valkoiset kukkien terälehdet olivat tipahtaneet jo maahan. Puut näyttivät niin paljailta. Kukonlaulu kaikui kuorossa naapurista ja kyyhkyt pitivät treffejä vastapäisen katon harjalla. Huone tuntui tukahduttavan kuumalta, joten aukaisimme ikkunan. Traktorin mölinä yltyi. Katselimme muutaman jakson Frendejä ja sen jälkeen olikin jo aika kääntää nokka kohti Bagolyvária. Evaluation, arviointi.
Aamulla herätessä olo oli jotenkin todella pöllästynyt. Kummallinen ja vieras. Kyllähän sen tiesi mistä mokoma johtui, mutta silti se tuntui todella oudolta ja jotenkin ei-kaivatulta. Haikea olo jatkoi kaivertamistaan. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään, eikä enää alettu keittämään kananmunia. Leivän päälle ekysi puolikas lauantaimakkara, paprikaa ja muutama hassu kurkkuviipale. Omenoitakaan ei enää ollut. Tuoremehupurkki liplatti loppumisen merkkiään ja lasiin kaadettiin sen sekaan vettä sekä jääpaloja. Mautonta mehua, mums.
Aurinko paistoi ulkona ja traktorin ryömivät rymisten ikkunan ohitse. Valkoiset kukkien terälehdet olivat tipahtaneet jo maahan. Puut näyttivät niin paljailta. Kukonlaulu kaikui kuorossa naapurista ja kyyhkyt pitivät treffejä vastapäisen katon harjalla. Huone tuntui tukahduttavan kuumalta, joten aukaisimme ikkunan. Traktorin mölinä yltyi. Katselimme muutaman jakson Frendejä ja sen jälkeen olikin jo aika kääntää nokka kohti Bagolyvária. Evaluation, arviointi.
Kokoonnuimme katetulle terassille kahvikupposten kera. Saimme seuraamme paikallisen ulkomaantoppien koordinattori Szuszan sekä myös keittiön pääkokki Jánoksen, joka istuutui pöytämme päätyyn allekirjoittamaan papereita, sekä kertomaan suullisesti miten olimme hänen mielestään pärjänneet. Saimme mustetta paperimme ja kaikkien mielestä olimme työskennelleet ravintolassa kiitettävän tasoisesti. Voi juku! Arviointi ei ollut yhtä näpäkkä, kuin mitä olimme Suomessa tottuneet, mutta kuvailimme vapaamuotoisesti, miten olimme itsemme mielestä pärjänneet, eikä muilla ollut siihen oikeastaan lisättävää. Jäi hyvä fiilis ja taskunpohjalle kiitettävä. Jäimme vielä hetkeksi jutustelemaan Tamásin kanssa ennenkuin suuntasimme takaisin keskustaan. Olimme sopineet tapaavamme koulun jälkeen ravintolalla uudelleen viiden aikaan. Kokki Viktor oli kutsunut meidät syömään Bagolyváriin viimeisen päivän kunniaksi. Miten mukavasti tehty!
Pomppasimme myös G100DS Marketissa (goods market) ostamassa tuliaisia ja sen jälkeen siirryimme Tamásin luokan kanssa englannintunnille. Opetimme muutamaa luokkalaista pelaamaan suomalaista korttipeliä nimeltä paskahousu ja siitäkös he innostuivat! It's a very satisfying game, I must say - kommentoi Tamás päihitettyään luokkalaisensa. Haistattelua. Naurua.
Oli outoa istua ravintolan asiakaspuolella, kun oli tottunut siirtymään pukuhuoneiden puolelle ja kiskomaan kokkivaatetta niskaan. Saimme eteemme suuren menun jonka selaamisesta ei ihan viidessä minuutissa selvinnyt. Jokaiselle pääkomponentille (kala, kasvis, kana, nauta, possu...) oli ainakin 15 erilaista annosta, joiden selostukset oli pakko lukea lävitse huolella. Eihän sitä nyt mitään herkullista halunnut missään nimessä missata. Lopulta valitsin itse listalta sirloin- pihvin, jonka päälle tuli suuri mozzarella levy ja sen alla majaili paistettuja tomaatteja. Kylkiäisinä tietenkin: ranskalaisia. Jamin lautaselle ilmestyi samaista lihaa, sekä pekonisuikaleita, vihanneksia sekä sipulirenkaita. Tamásin annos oli todella herkullisennäköinen kaikkine runsaine kastikkeineen sekä lohkopottuineen. Lihaisassa kastikkeessa oli myös runsaasti kidney- papuja sekä päällä tuoreita tomaattilohkoja. Ruoka oli kertakaikkiaan erinomaista (vaikke oma pihvini ollutkaan ihan medium- kypsyinen) ja kehuja sateli kokkien ylle kuin sadepisaroita kesäillassa.
Jälkkäreiksi otin hedelmäpikarin, jossa oli vaniljajäätelöä sekä kermavaahtoa. Jami otti tiramisua ja Tamás täytettyjä lettuja (täyte hukassa) suklaasoosin kera. Kyllä niiden jälkeen napa pongotti vaarallisesti. Oli aika lähteä lyllertämään kotia kohti. Hyvästelimme ravintolan henkilökunnan viimeisen kerran ja lupasimme levittää paikasta hyvää sanaa sekä palata joskus takaisin tarkistamaan, että onhan paikka vielä pystyssä.
Jälkkäreiksi otin hedelmäpikarin, jossa oli vaniljajäätelöä sekä kermavaahtoa. Jami otti tiramisua ja Tamás täytettyjä lettuja (täyte hukassa) suklaasoosin kera. Kyllä niiden jälkeen napa pongotti vaarallisesti. Oli aika lähteä lyllertämään kotia kohti. Hyvästelimme ravintolan henkilökunnan viimeisen kerran ja lupasimme levittää paikasta hyvää sanaa sekä palata joskus takaisin tarkistamaan, että onhan paikka vielä pystyssä.
Päivän kaikista haikein kohta koitti Fekete Sasin edustalla, jonne Tamás meidät saattoi. Oli aika sanoa hyvästit ehdottomasti maailman parhaimmalle tutorille. Tamás kertoi ikävöivänsä meitä ja toivotti meille kaikkea hyvää. Take care! Kyllä siinä jokaisella oli jos jonkinmoista tippaa silmäkulmassa, ei auttanut. Lähdimme kävelemään eri suuntiin ja käännyimme vielä vilkuttamaan. Loppumatka kotiovelle tuntui raskaalta. Olo oli aika alakuloinen ja hämmentynyt. Nyt me lähetään.
Ilta-aurinko kurotteli viimeisiä säteitään omenapuiden ja kattojen lomasta. Ilma oli viilennyt ja kukat olivat sulkeutuneet nupuiksi. Pala leijui vieläkin kurkussa. Asunnolla ripustin pyykit kuivumaan, tyhjensin lipaston vaatteista ja muista tavaroista. Levitin matkalaukun selälleen lattialle. Se näytti tyhjemmältä kuin tullessa. Olinko surkea pakkaamaan? Ehkäpä. Aukaisin kannettavan, latasin kuvat ja tässä sitä nyt istutaan. Päässä pyörii ja samalla ajatukset risteilevät. Harmittaa ja samalla on helpottunut olo. Vielä olisi raskas päivä edessä, ennenkuin ollaan kotona. Pitäkää peukkuja ja lähettäkää energiaa. Sitä tarvitaan.
Ilta-aurinko kurotteli viimeisiä säteitään omenapuiden ja kattojen lomasta. Ilma oli viilennyt ja kukat olivat sulkeutuneet nupuiksi. Pala leijui vieläkin kurkussa. Asunnolla ripustin pyykit kuivumaan, tyhjensin lipaston vaatteista ja muista tavaroista. Levitin matkalaukun selälleen lattialle. Se näytti tyhjemmältä kuin tullessa. Olinko surkea pakkaamaan? Ehkäpä. Aukaisin kannettavan, latasin kuvat ja tässä sitä nyt istutaan. Päässä pyörii ja samalla ajatukset risteilevät. Harmittaa ja samalla on helpottunut olo. Vielä olisi raskas päivä edessä, ennenkuin ollaan kotona. Pitäkää peukkuja ja lähettäkää energiaa. Sitä tarvitaan.
Kiitos kaikille, jotka osoittivat kiinnostusta tätä Unkarin pikkublogia kohtaan, kiitos kaikille lukijoille ja ohkulkijoille. Toivottavasti saitte kokea edes pienen palasen siitä tunnelmasta ja huumasta mitä me tällä matkalla koimme. Tulkaa Unkariin ja ihastukaa. Tutustukaa ja syökää. Upea paikka, upeat ihmiset. Tervetuloa, nyt on meidän vuoro palata kotiin.
Minä kiitän ja kumarran ~ ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti