Visiitti Szegediin

7.3.2015

Tänään koitti jo viikolla suunniteltu päiväretki Vásárhelyä kookkaampaan kaupunkiin nimeltä Szeged. Matkasimme sinne noin 30 minuuttia bussilla, joka maksoi noin euron (kelatkaa miten vähän!!) verran. Jami opetteli Tamasin avulla maksamaan bussilippua unkariksi ja hyvinhän se kieli sieltä taittui! Perille tultiin nukuttavan tasaisen ajelun jälkeen aurinkoisen sään saattelemana. Ensimmäisenä Tamas vei meidät suureen ostoskeskukseen nimeltä Àrkád. Rakennus oli kolmikerroksinen ja sisälsi paljon semmoisia kauppoja mistä en ennen ole kuullutkaan! Tuttuina niminä oli tietenkin H&M, Spar sekä KFC (kallis eikä sen takia ruokailtu siellä) ! Henkkamaukasta ostin itselleni toiset farkut sekä vihreän "vaaripaidan". Oli ihanaa nähdä euron merkkejä hintalapuissa ja kortilla maksamisesta tuli kotoisa fiilis (tosin eurot tuntuivat yhtäkkiä saakelin kalliilta...).
 

Muuta emme Árkádesta ostaneetkaan ja matka jatkui sen jälkeen kohti suurta ulos kyhättyä markettialuetta. Sieltä kantautui musiikkia ja herkullinen liuta upeita tuoksuja, jotka saivat alkunsa erilaisista juustoista, kuivalihoista, herkuista, pataruoista ja vaikka mistä ! Ihmisiä oli pilvin pimein ja kauppa kävi ihan kuhisten ! Ostimme eräästä kojusta herkullista makeaa leivosta nimeltä Chimney Cake - korvapuustin makuista onttoa piipunmuotoista makeaa, kevyttä ja niin sokerista syötävää. Taikina rullattiin tuommoisen puupalikan ympärille, mitä tuo mies pyöritteli kuumien hiilien (tai jonkilaisen muun kuuman) yläpuolella niin kauan, että pötkylä sai kauniin värin pintaansa. Sitten ne pyöriteltiin halutussa makuaineessa, kuten esimerkiksi kanelissa sekä tietenkin sokerissa. Meidän putkiloa jäi nakertelun jälkeen vielä iso pötkö myöhemmälle herkutteluajalle !
Maistoimme myös hieman keitettyä viiniä (boiled wine), joka on matalaa alkoholipitoisuudeltaan ja maistuu - sekä tuoksuu - hieman glögiltä. Tässä muodossa voisin viinejä jopa juodakin, sillä tuo mitä maistoimme, oli paljon paljon paljon parempaa kuin viimeksi suuhun kaatamani viini. Unkarissa tuota kyseistä kostuketta nautitaan useinmiten talvella. Jami pulitti kahdesta desilitrasta 400 florinttia, eli vähän alle 2€. Eli aika halvalla lähti ! Maistelimme myös eri kojuilla kotitekoisia juustoja - parempia makuja saa oikeasti etsiä ! Peittoaa 6-0 oltermannit sun muut tehdasjuustot.
Marketilla pyörimisen jälkeen kävimme syömässä purilaiset Burger Kingissä, nam hei wnb-kulinaristin unelmaruokaa.

Seuraavaksi Tamas lähti kierrättämään meitä rakennusten lomaan. Kävimme muunmuassa suurella Dóm kirkon aukiolla. Siellä oli valitettavasti juuri sillä hetkellä meneillään jonkinmoista rakennusurakkaa, mutta sain silti kirkosta itsestään otettua kuvia. Kaksoistornit kipusivat korkealle taivaalle ja koristeellista ulkomuotoa oli ilo katsella hieman pidempäänkin. Kävimme suuren museon liepeillä, Belvárosin sillalla kääntymässä sekä kiersimme usean korttelin kävellessämme takaisin Szegedin bussiasemalle. Kaupungin yleisilme on siisti (roskia ei melkein missään, eikä purkkaa asfaltissa saatikka kivetyksissä) ja rakennuksissa on kauniita yksityiskohtia ja nokkelia rakennusratkaisuja. Itse tykästyin paikkaan kovasti ja tulemme varmaan käymään Szegedissä keskenämmekin kuluvien viikkojen aikana.


Se on huomenna sitten ensimmäinen viikko purkissa. Niin se aika vaan hulisee eteenpäin! Huomenna me vaan chillaillaan ja käydään kaupassa. Maanantaina ehkä kokkailemme Tamasin luokan kanssa suomalaista ruokaa :) Sitä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti